What hurts the most...

On suorastaan pelottavaa kuinka pystyy satuttamaan jotakuta, ketä ihan oikeasti ja vilpittömästi rakastaa. Miten sanat pääsee karkaamaan suusta vaikkei niitä tarkoita, ja kuinka sitä ei etes tajua sanoneensa niin pahasti ennenkuin näkee toisen reaktion.

Sen jälkeen tuntuu siltä kun kantaisi viidenkymmenen kilon painoa rinnassaan koko ajan. Itkettää jatkuvasti, kuulee omat sanat päänsä sisällä uudestaan ja uudestaan vaikka yrittäisi keskittyä mihin tahansa muuhun. Jossain itseinhon syövereissä kuitenkin älyää tehdä ja sanoa sen mikä olisi pitänyt alun perin sanoa niiden kamalien loukkauksien sijastan. Anteeksi.

Näitä tilanteita tulee ja sattuu meille kaikille. Kukaan ei elä elämäänsä loukkaamatta ketään, ja valitettavasti meidän on kaikkein helpointa loukata juuri niitä ihmisiä joista me välitetään. Mistä se johtuu, sitä mä en tiedä.

Onneksi kuitenkin osa meistä on sen verran onnekkaita, että meitä ympäröivät ihmiset myös välittävät meistä ja ovat valmiita antamaan anteeksi silloinkin, kun tuntuu ettei pystyisi antamaan anteeksi edes itselleen. Se on oikeasti korvaamatonta.

Kiitos rakas, anna anteeksi.

Helsinki

On ihan uskomatonta kuinka paljon mun elämä on muuttunu vajaassa vuodessa. Kavereita on tullu, menny, ja tullu takas hirveellä vauhdilla. Mun raha tilanne on huonompi kun ikinä, mutta yksityiselämä taas hymyilee ihan täydeltä naamalta.

Melkein joka päivä mä tulen ajatelleeksi miten ihania kavereita mulla on ja miten onnellinen mä olen, että mulla on ne. Kun mä saan varpaattoman tekstiviestin L:ltä, pääsen halaamaan elämäni miestä mamassa tai lörsäilen sen yhden ainoan ihmisen kanssa jonka uskon olevan vähintään yhtä dorka kun minä, voisin huutaa koko maailmalle, että mullapa on maailman parhaat kaverit!

Mun sisko kysyi multa perjantaina, että tajuanko mä kuinka onnekas mä olen kun saan asua täällä. Kyllä mä tajuan. Mun elämä on ihanaa, ja vielä ihanampaa on se, että mä en tarvitse mitään ihmeellistä tapahtumaa tai muistutusta tajutakseni sen.

Kaiken tän vaaleenpunasen pumpulin täydentää vielä ihminen jonka viereen mä saan joka ilta nukahtaa, ja jonka vierestä mä joka aamu herään. Avaan silmäni ja kiedon käteni toisen ympärille, halaan tiukasti ja pussaan niskaan. Joka kerta mä kiitän hiljaa mielessäni siitä, että olen tuollaisen ihmisen löytänyt. Mun rakkaani.

Joten, nyt on tosiaan asiat hyvin. Tietyillä saroilla on parantamisen varaa, mutta kun tärkein on kunnossa kaikki muu järjestyy.

Loppuun vielä uusi musiikillinen rakkauteni;

Anggun - Undress me

:)

All is well, if not even better ♥

Don't know if the world will end today...

Tulin just töistä uudelleen sisutettuun kämppääni. Luoja! Mä rakastan tätä! Siis oon aina rakastanu tätä kämppää, mut nyt! Oh ♥

Soitan Mansonia ja olen vähän oudolla fiiliksellä. Kaikki on ihan hyvin, mut silti joku vaivaa. Tai no joo, ei vaan "joku". Mä kyllä tiedän mikä se on. Yritän vaan olla ajattelematta sitä nyt. En halua synkistellä, kun taivas on kauniin punanen ja eräs ihana nukkuu mun lähellä tässä samanvärisellä uudella (mulle uudella!) sohvalla.

Silti se vaan pyörii päässä. Mä haluan kaikki siihen liittyvät asiat äkkiä pois alta. Huominen, torstai... Äkkiä ohi, sit mun ei tarvitse ajatella asiaa ennen seuraavaa puhelinsoittoa, tai kirjettä. Vika on vaan siinä, että ajattelen silti. Kuinka mä voisin olla ajattelematta? Varsinkin kun tunnen sen koko ajan. Pistona, puristuksena, ahdistuksena, jyskytyksenä. Koko ajan jotenkin.

Mä en halua ajatella sitä.

Töissä on inhottavaa olla. Okei, tytöt tietää, mutta ne ei silti tiedä. Enkä mä halua sanoa. En jaksa valittaa. Kaikkihan on hyvin, eikö olekin?

Joo, ihanaa angsti paskaa jälleen kerran, mutta en usko, että musta irtoaa mitään pirteämpää ihan lähiaikoina...

"I'm not what you want me to be, sorry"

♥

Time waits for no-one

Outoja aikoja. Hyvin outoja. Musta tuntuu että mun pää on nyt vähän seonnu viimeaikaisten tapahtumien/uutisten takia. Tuntuu ettei saa mistään kiinni. Tahtosin pysyä kovana, mutta samalla vaan katuu sänkyyn ja itkeä. Pelottaa.

Tarvitsisin jonkun jolle puhua, mutta en halua vaivata ketään. Varsinkaan tälläsellä asialla. Oon aiheuttanut lähipiirissäni tarpeeks ahdistusta jo muutenkin.

Jokapaikkaan sattuu. Musta tuntuu, että mun kropan eri osat alkaa yksitellen luovuttaa. Älkää vielä.

On liikaa kaikkee. Liikaa asioita joita ei voi sanoa ääneen, liikaa tunteita joita ei voi näyttää, liikaa ajatuksia joita ei voi kirjoittaa, liikaa kipua jota ei voi hallita lääkkeillä. Liikaa kaikkee.

Joo, tiedän. Valitan liikaa, mutta minkäs teet. Se ei kuitenkaan ole ainut asia mitä mä teen, sillä nyt mun elämässä on myös paljon ihania asioita. Paljon asioita joista olla onnellinen. Ihana tyttö ♥

Mä olen muutenkin saanut elämässäni enemmän kuin voisin pyytää. Joo, ei ole aina ollut helppoa, mutta jos olisi ollut, ei ehkä osais arvostaa niin paljon kaikkia hyviä asioita, helppoja asioita. Joten, kaikki on hyvin.

"Sun luona on mun turva

Mä pidän susta huolta"