Lanka palaa loppuun...

Olen väsynyt.

Ja kun on väsynyt, on hankala pitää silmiä auki.

Ja kun on hankala pitää silmiä auki, ei nää ympärilleen.

Ja kun ei nää ympärilleen, on mahdotonta huomata siellä olevia hyviä asioita.

Ja kun ei huomaa ympärillä olevia hyviä asioita, niistä ei pysty nauttimaan.

Ja kun hyvistä asioista ei pysty nauttimaan, elämästä tulee yksitoikkoista ja tylsää.

Ja kun elämästä tulee yksitoikkoista ja tylsää, tekee mieli vaan nukkua.

Ja kun nukkuu liikaa, niin on koko ajan väsynyt.

Ja kun on koko ajan väsynyt, on hankala pitää silmiä auki...



Joulu ja rakkaat ♥

Noniin, täällä sitä ollaan. Juurikin siellä missä juuri nyt kuuluukin, eli siis Reijolassa porukoilla ♥ Huomenna on jouluaatto (olen super innoissani Jatalle ostamastani lahjasta, can't wait to see her face!) ja se takoittaa koko päivän mittaista hyvää mieltä ja yhdessä oloa. Rakastan perhettäni ♥

Jos olisin saanut yhdistettyä tähän vielä sen yhden rakastamani ihmisen niin asiat olisi vielä ihanammin, mutta tänä vuonna tyydyn tähän. Näen kultani kuitenkin muutaman päivän päästä, ja sitten ei tarvitse olla pitkään aikaan tälläistä aikaa erossa ♥

Mä en tiedä johtuuko se tästä kotiseudun rauhasta, tai siitä että sain taas pitkästä aikaa nähdä parhaita kavereitani (ainakin muutamaa heistä), vai mistä, mutta nyt on taas se tunne, että kaikki on niinkuin pitääkin. Joo, raha-asiat huolettaa edelleen, mutta tammikuussa senkin ongelman pitäisi tasottua. Sitäpaitsi, raha on kuitenkin vaan rahaa, eikä se ole minkään arvoista kun sitä vertaa kaikkiin ihmisiin mun elämässä.

Olen onnellisessa asemassa kun saan nauttia maailman ihanimmasta perheestä ja kavereista, ja rakastua tyttöystävääni päivä päivältä enemmän. Tuntuu uskomattomalta, että olen saanut tällaisia ihmisiä elämääni ♥

Niin. Mä nyt olen iso kasa onnellisuutta ja rakkautta tänään (ja varaan sama linja huomenna), kiitos siitä kaikille läheisilleni ♥ Opossumia on ikävä, mutta pian saan hänet taas syliini ♥



What hurts the most...

On suorastaan pelottavaa kuinka pystyy satuttamaan jotakuta, ketä ihan oikeasti ja vilpittömästi rakastaa. Miten sanat pääsee karkaamaan suusta vaikkei niitä tarkoita, ja kuinka sitä ei etes tajua sanoneensa niin pahasti ennenkuin näkee toisen reaktion.

Sen jälkeen tuntuu siltä kun kantaisi viidenkymmenen kilon painoa rinnassaan koko ajan. Itkettää jatkuvasti, kuulee omat sanat päänsä sisällä uudestaan ja uudestaan vaikka yrittäisi keskittyä mihin tahansa muuhun. Jossain itseinhon syövereissä kuitenkin älyää tehdä ja sanoa sen mikä olisi pitänyt alun perin sanoa niiden kamalien loukkauksien sijastan. Anteeksi.

Näitä tilanteita tulee ja sattuu meille kaikille. Kukaan ei elä elämäänsä loukkaamatta ketään, ja valitettavasti meidän on kaikkein helpointa loukata juuri niitä ihmisiä joista me välitetään. Mistä se johtuu, sitä mä en tiedä.

Onneksi kuitenkin osa meistä on sen verran onnekkaita, että meitä ympäröivät ihmiset myös välittävät meistä ja ovat valmiita antamaan anteeksi silloinkin, kun tuntuu ettei pystyisi antamaan anteeksi edes itselleen. Se on oikeasti korvaamatonta.

Kiitos rakas, anna anteeksi.

Helsinki

On ihan uskomatonta kuinka paljon mun elämä on muuttunu vajaassa vuodessa. Kavereita on tullu, menny, ja tullu takas hirveellä vauhdilla. Mun raha tilanne on huonompi kun ikinä, mutta yksityiselämä taas hymyilee ihan täydeltä naamalta.

Melkein joka päivä mä tulen ajatelleeksi miten ihania kavereita mulla on ja miten onnellinen mä olen, että mulla on ne. Kun mä saan varpaattoman tekstiviestin L:ltä, pääsen halaamaan elämäni miestä mamassa tai lörsäilen sen yhden ainoan ihmisen kanssa jonka uskon olevan vähintään yhtä dorka kun minä, voisin huutaa koko maailmalle, että mullapa on maailman parhaat kaverit!

Mun sisko kysyi multa perjantaina, että tajuanko mä kuinka onnekas mä olen kun saan asua täällä. Kyllä mä tajuan. Mun elämä on ihanaa, ja vielä ihanampaa on se, että mä en tarvitse mitään ihmeellistä tapahtumaa tai muistutusta tajutakseni sen.

Kaiken tän vaaleenpunasen pumpulin täydentää vielä ihminen jonka viereen mä saan joka ilta nukahtaa, ja jonka vierestä mä joka aamu herään. Avaan silmäni ja kiedon käteni toisen ympärille, halaan tiukasti ja pussaan niskaan. Joka kerta mä kiitän hiljaa mielessäni siitä, että olen tuollaisen ihmisen löytänyt. Mun rakkaani.

Joten, nyt on tosiaan asiat hyvin. Tietyillä saroilla on parantamisen varaa, mutta kun tärkein on kunnossa kaikki muu järjestyy.

Loppuun vielä uusi musiikillinen rakkauteni;

Anggun - Undress me

:)

All is well, if not even better ♥

Don't know if the world will end today...

Tulin just töistä uudelleen sisutettuun kämppääni. Luoja! Mä rakastan tätä! Siis oon aina rakastanu tätä kämppää, mut nyt! Oh ♥

Soitan Mansonia ja olen vähän oudolla fiiliksellä. Kaikki on ihan hyvin, mut silti joku vaivaa. Tai no joo, ei vaan "joku". Mä kyllä tiedän mikä se on. Yritän vaan olla ajattelematta sitä nyt. En halua synkistellä, kun taivas on kauniin punanen ja eräs ihana nukkuu mun lähellä tässä samanvärisellä uudella (mulle uudella!) sohvalla.

Silti se vaan pyörii päässä. Mä haluan kaikki siihen liittyvät asiat äkkiä pois alta. Huominen, torstai... Äkkiä ohi, sit mun ei tarvitse ajatella asiaa ennen seuraavaa puhelinsoittoa, tai kirjettä. Vika on vaan siinä, että ajattelen silti. Kuinka mä voisin olla ajattelematta? Varsinkin kun tunnen sen koko ajan. Pistona, puristuksena, ahdistuksena, jyskytyksenä. Koko ajan jotenkin.

Mä en halua ajatella sitä.

Töissä on inhottavaa olla. Okei, tytöt tietää, mutta ne ei silti tiedä. Enkä mä halua sanoa. En jaksa valittaa. Kaikkihan on hyvin, eikö olekin?

Joo, ihanaa angsti paskaa jälleen kerran, mutta en usko, että musta irtoaa mitään pirteämpää ihan lähiaikoina...

"I'm not what you want me to be, sorry"