Too tired to move...

Voimakasta väsymystä ilmassa. Myös tylsistymistä ja turhautumista. Mun Disney Minnie the Mouse huulirasva on liian kaukana ja telkkarissa ei oo virtoja päällä. Elämä on vaikeaa.

Mä jouduin eilen lähtemään Sonjan tupareista kesken illan kun tulin vähän kipeäksi (enkä niin vähääkään). Huomenna pääsen taas takasin Helsinkiin. Joensuu on oikein mukava, mutta jotenkin nyt en ole tällä tuulella. Mielellään kyhnöttäisin rakkaani sängyllä sen kainalossa ja kattosin telkusta jotain skeidaa...

Mua masentaa nyt kaikki. En jaksa odottaa edes kesää. Todennäkösesti siitäkin tulee yks tuskien taival lääkärien ja töiden välillä (joo positiivisuus ei tosiaan ole päivän sana...).

HUOOOOH! Turhaudun. Huulirasva on edelleen liian kaukana. Eikö sekään nyt älyä kävellä itekseen tuolta pöydältä tänne? Ihme tyyppi... Hankala...

Huomasin muuten just äsken, etten mä enää osaa kirjottaa blogiakaan näköjään, kuka tällästä paskaa jaksaa lukea? Haha! Kyse ei ole siitä etteikö ois paljon sanottavaa, vaan siitä, että aina kun alotan jotain sanomaan niin päätän, että en mä tota sanokaan...

Muuten Jatta muutti Helsinkiin!!! Kuin siistiä! Tästä alkaa uusi lehti, hihi. Ja kyllä mä oikeasti odotan kesää, siitä tulee varmasti mahtava, mutta oon vaan nyt jotenkin niin ahdistunu ja synkkä. Harmittaa kun eilen piti jättää juhlinta kesken eikä kerenny nähä kaikkia kavereita joita olis halunnu... Mutta kai tässä vielä kerkee... Toivottavasti.

Musta tuntuu että tuo huulirasva suorastaan kihertelee tuolla itteensä tyytyväisenä, kun tietää etten mä kuitenkaan aio tästä nousta sitä hakemaan. Mur.

Mulle tuli tekstiviesti.

Puhelin soi.

Se oli Riikka...

Nyt iski väsy. Ihan todella... Huulirasva on vieläkin liian kaukana...



Update

Nonni, oisko pienen päivityksen aika mitä häh?

Aika kuluu niin julmettoman nopeasti (varsinkin kun työ on lähinnä koko elämä), nyt on jo HELMIKUU! Öö, kaikki kuluu samalla mallilla, olen edelleen friikki, ja edelleen rakastunut. Nyt on edessä kolmen päivän vkl-vapaa ja aion kyllä ottaa siitä kaiken irti. Huomenna hiukan mustetta ihoon, ja lauantaina saapuu Helsinkiin jälleen ihanainen siskoni, hihi!

Mutta tosiaan tuosta tatskasta. Niskaan sen siis otan ja tekstiksi tulee "I love life", jotta se ei koskaan enää pääse unohtumaan. Minkäänlaista suunnitelmaa ei ole aiheesta tehty, joten huomenna sitten tatskaajan kanssa mietitään, piirretään ja toteutetaan samalla kertaa koko homma. Jännittää ihan sikana, että jos siitä ei sitten saadakaan suunniteltua sellasta minkä haluaisin ottaa, mutta se on sitten huomisen murhe. Kertoilen aiheesta enemmän sitten kun se on iholla.

Lauantaina on yhden ihanan ystävän syndet ja pitäis bailata ihan kreisinä! Joku pöpö yrittää parhaillaan lyödä kuumetta päälle, mutta aion kyllä selvitä! Vaatteita en oo vielä ees alkanu miettimään, mutta jos sitä vaikka lauantai päivänä löytäs jotain kivaa kaupungilta, hihi.

Voisin kirjottaa pidempään, mutta olen rakkaani luona hänen koneellaan ja tässä ei toimi kunnolla M-kirjain (sitä pitää painaa saakelin kovasti) ja mulla alkaa mennä hermo tässä näppäilyssä.

Joten, till our next meeting, hihi

Lanka palaa loppuun...

Olen väsynyt.

Ja kun on väsynyt, on hankala pitää silmiä auki.

Ja kun on hankala pitää silmiä auki, ei nää ympärilleen.

Ja kun ei nää ympärilleen, on mahdotonta huomata siellä olevia hyviä asioita.

Ja kun ei huomaa ympärillä olevia hyviä asioita, niistä ei pysty nauttimaan.

Ja kun hyvistä asioista ei pysty nauttimaan, elämästä tulee yksitoikkoista ja tylsää.

Ja kun elämästä tulee yksitoikkoista ja tylsää, tekee mieli vaan nukkua.

Ja kun nukkuu liikaa, niin on koko ajan väsynyt.

Ja kun on koko ajan väsynyt, on hankala pitää silmiä auki...



Joulu ja rakkaat ♥

Noniin, täällä sitä ollaan. Juurikin siellä missä juuri nyt kuuluukin, eli siis Reijolassa porukoilla ♥ Huomenna on jouluaatto (olen super innoissani Jatalle ostamastani lahjasta, can't wait to see her face!) ja se takoittaa koko päivän mittaista hyvää mieltä ja yhdessä oloa. Rakastan perhettäni ♥

Jos olisin saanut yhdistettyä tähän vielä sen yhden rakastamani ihmisen niin asiat olisi vielä ihanammin, mutta tänä vuonna tyydyn tähän. Näen kultani kuitenkin muutaman päivän päästä, ja sitten ei tarvitse olla pitkään aikaan tälläistä aikaa erossa ♥

Mä en tiedä johtuuko se tästä kotiseudun rauhasta, tai siitä että sain taas pitkästä aikaa nähdä parhaita kavereitani (ainakin muutamaa heistä), vai mistä, mutta nyt on taas se tunne, että kaikki on niinkuin pitääkin. Joo, raha-asiat huolettaa edelleen, mutta tammikuussa senkin ongelman pitäisi tasottua. Sitäpaitsi, raha on kuitenkin vaan rahaa, eikä se ole minkään arvoista kun sitä vertaa kaikkiin ihmisiin mun elämässä.

Olen onnellisessa asemassa kun saan nauttia maailman ihanimmasta perheestä ja kavereista, ja rakastua tyttöystävääni päivä päivältä enemmän. Tuntuu uskomattomalta, että olen saanut tällaisia ihmisiä elämääni ♥

Niin. Mä nyt olen iso kasa onnellisuutta ja rakkautta tänään (ja varaan sama linja huomenna), kiitos siitä kaikille läheisilleni ♥ Opossumia on ikävä, mutta pian saan hänet taas syliini ♥



What hurts the most...

On suorastaan pelottavaa kuinka pystyy satuttamaan jotakuta, ketä ihan oikeasti ja vilpittömästi rakastaa. Miten sanat pääsee karkaamaan suusta vaikkei niitä tarkoita, ja kuinka sitä ei etes tajua sanoneensa niin pahasti ennenkuin näkee toisen reaktion.

Sen jälkeen tuntuu siltä kun kantaisi viidenkymmenen kilon painoa rinnassaan koko ajan. Itkettää jatkuvasti, kuulee omat sanat päänsä sisällä uudestaan ja uudestaan vaikka yrittäisi keskittyä mihin tahansa muuhun. Jossain itseinhon syövereissä kuitenkin älyää tehdä ja sanoa sen mikä olisi pitänyt alun perin sanoa niiden kamalien loukkauksien sijastan. Anteeksi.

Näitä tilanteita tulee ja sattuu meille kaikille. Kukaan ei elä elämäänsä loukkaamatta ketään, ja valitettavasti meidän on kaikkein helpointa loukata juuri niitä ihmisiä joista me välitetään. Mistä se johtuu, sitä mä en tiedä.

Onneksi kuitenkin osa meistä on sen verran onnekkaita, että meitä ympäröivät ihmiset myös välittävät meistä ja ovat valmiita antamaan anteeksi silloinkin, kun tuntuu ettei pystyisi antamaan anteeksi edes itselleen. Se on oikeasti korvaamatonta.

Kiitos rakas, anna anteeksi.

Helsinki

On ihan uskomatonta kuinka paljon mun elämä on muuttunu vajaassa vuodessa. Kavereita on tullu, menny, ja tullu takas hirveellä vauhdilla. Mun raha tilanne on huonompi kun ikinä, mutta yksityiselämä taas hymyilee ihan täydeltä naamalta.

Melkein joka päivä mä tulen ajatelleeksi miten ihania kavereita mulla on ja miten onnellinen mä olen, että mulla on ne. Kun mä saan varpaattoman tekstiviestin L:ltä, pääsen halaamaan elämäni miestä mamassa tai lörsäilen sen yhden ainoan ihmisen kanssa jonka uskon olevan vähintään yhtä dorka kun minä, voisin huutaa koko maailmalle, että mullapa on maailman parhaat kaverit!

Mun sisko kysyi multa perjantaina, että tajuanko mä kuinka onnekas mä olen kun saan asua täällä. Kyllä mä tajuan. Mun elämä on ihanaa, ja vielä ihanampaa on se, että mä en tarvitse mitään ihmeellistä tapahtumaa tai muistutusta tajutakseni sen.

Kaiken tän vaaleenpunasen pumpulin täydentää vielä ihminen jonka viereen mä saan joka ilta nukahtaa, ja jonka vierestä mä joka aamu herään. Avaan silmäni ja kiedon käteni toisen ympärille, halaan tiukasti ja pussaan niskaan. Joka kerta mä kiitän hiljaa mielessäni siitä, että olen tuollaisen ihmisen löytänyt. Mun rakkaani.

Joten, nyt on tosiaan asiat hyvin. Tietyillä saroilla on parantamisen varaa, mutta kun tärkein on kunnossa kaikki muu järjestyy.

Loppuun vielä uusi musiikillinen rakkauteni;

Anggun - Undress me