lauantaina, tammikuuta 15

Work, and little bit of play

Oijoi kyllä nää työpäivät on sitten ehania. Eilen ja toissapäivänä oli markkinat, eli toisinsanoen tänään ei oo ketään missään. Kaikki on jo tuhlannu rahansa tapellessaan ale-räteistä tammikuun ekalla viikolla. Myönnettäköön, että itsekin lukeuduin tähän ihmistyhmään muutaman hassun päivän ajan. Tosin just mun tuurilla kaikki mitä löysin oli niitä ei- alennettuja- tuotteita.

Noh, nyt olen siis kuitenkin itse kassan tällä puolen. Aikaa olen viettänyt sekä joululahjaksi saadun Vince Neilin elämänkerran (tatuointeja ja tequilaa) parissa, että myös mesessä keskutelemassa uudesta taistelulajista jota me uskotaan nykyajan varhaisteinien harrastavan rehellisen tappelun sijaan.

HymiöPätle a.k.a SmileyBattle

Elikkäs, sillon kun ollaan oikein suivaantuneita (näin nätisti sanottuna) toisiin niin voidaan sopia tapaaminen vaikka torille, kaivaa älypuhelimet sun muut kämmentitokoneet esille, ja alkaa paukuttamaan niin maallisen vihasia hymiöitä toiselle, kun vaan mesen uumenista löytyy! Luonnollisesti, se jonka hymiöt a.k.a smileyt loppuu eka, häviää!!! Aijai mikä häpeän tunne!

Että näin meikäläisen työpäivä. On se hyvä, että näitä on näin harvassa. Muuten saattas jutut jo mennä oudoiks...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti