Soitan Mansonia ja olen vähän oudolla fiiliksellä. Kaikki on ihan hyvin, mut silti joku vaivaa. Tai no joo, ei vaan "joku". Mä kyllä tiedän mikä se on. Yritän vaan olla ajattelematta sitä nyt. En halua synkistellä, kun taivas on kauniin punanen ja eräs ihana nukkuu mun lähellä tässä samanvärisellä uudella (mulle uudella!) sohvalla.
Silti se vaan pyörii päässä. Mä haluan kaikki siihen liittyvät asiat äkkiä pois alta. Huominen, torstai... Äkkiä ohi, sit mun ei tarvitse ajatella asiaa ennen seuraavaa puhelinsoittoa, tai kirjettä. Vika on vaan siinä, että ajattelen silti. Kuinka mä voisin olla ajattelematta? Varsinkin kun tunnen sen koko ajan. Pistona, puristuksena, ahdistuksena, jyskytyksenä. Koko ajan jotenkin.
Mä en halua ajatella sitä.
Töissä on inhottavaa olla. Okei, tytöt tietää, mutta ne ei silti tiedä. Enkä mä halua sanoa. En jaksa valittaa. Kaikkihan on hyvin, eikö olekin?
Joo, ihanaa angsti paskaa jälleen kerran, mutta en usko, että musta irtoaa mitään pirteämpää ihan lähiaikoina...
"I'm not what you want me to be, sorry"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti