Who's my worst enemy?

Jos jotakin, niin mä olen elämässäni aina tiennyt mitä mä en halua. Mä en ole puoletkaan ajasta tiennyt, saati saanut sitä mitä haluan, mutta sen mä olen koko ajan tuntenut ja tiennyt mikä mua ei ainakaan tee onnelliseksi. Nyt mä en tiedä enää sitäkään. Mä en kirjaimellisesti tiedä mitään. Mä en tiedä edes nykytilannettani. Mua revitään kahteen suuntaan, ehkä. Toisaalta taas ei. Ehkä mä revin itse itseäni kahtia, ehkä mä onnistun. 

Menneisyys on jännä juttu. On totta kun sanotaan ettei sitä pääse karkuun. Mä luulin, että jotkut asiat, jotkut ihmiset ois jäänyt jo pois kuvioista, mutta niin ne vaan löysi tiensä takaisin. Okei, toi ei ollut ihan totta. Ei ne mua löytänyt, mä etsin ne. Tai sen. Hänet. Miksi?!

Tyhmä mä kai olen, mutta en mä koskaan ole osannut järjellä ajatellakaan. En ainakaan tätä asiaa, so no surprises there...

Nyt mä taas olen pisteessä missä valvon yöni ja mietin miten asiat ois voinu mennä, menee tai tulee menemään. Mietin ja takerrun pieniin sanoihin ja asioihin sekä lähellä, että kaukana. Elän vaan ajatusteni kanssa ja annan kaiken muun liukua ohi. En jaksa antaa huomiota muulle kuin niille äänille mun päässä jotka hitaasti mutta varmasti ajaa mua hulluuden partaalle. Ollakko vai eikö olla ja sitä rataa. 

Noh, kai mä vuoden päästä taas herään tästä horroksesta ja löydän taas paikkani ja kaikki ne asiat joista vielä hetki sitten olin niin varma. Ne joita en tällähetkellä edes muista... 

Good night, sleep tight, dont let me get me without a fight...